sunnuntai 13. syyskuuta 2015

AINON MATKA, osa 3









AINON MATKA, osa 3 – päiväkirjamuotoinen kertomus vanhuksen sairastumisesta muistisairauteen, arjen pienistä sattumuksista ja niiden mukanaan tuomasta tahattomasta huumorista.

Aikaisemmin julkaistu osat Tiliotteiden huhtikuu ja Toukokuiset suunnitelmat.

KESÄKUU AVAA ONGELMAA


3.6.2015

Istumme Muistineuvolan aulassa, Syystien palvelukeskuksessa Malmilla ja odotamme vuoroamme. Aino istuu tyynesti vieressäni, vaikka olikin hakiessani vahvasti erimieltä koko testistä.

Pian muistihoitaja hakee meidät vastaanottohuoneeseen. Hän haastattelee Ainoa, minä istun vähän taaempana. Kysymykset ovat yksinkertaisia ja koskevat lähinnä arkea ja omia henkilötietoja. Alku vaikuttaa niin hyvältä, että mietin itsekseni, että tänään oli ehkä väärä päivä tulla. Aino ei vaikuta lainkaan sekavalta.

Hänen reippaita ja iloisia vastauksia kuunnellessani minulle tulee kuitenkin outo olo. Mistä hän puhuu? Kenen elämästä hän kertoo? Ei ainakaan omastaan. Hetken seuraan vierestä, kun hän kertoo muistihoitajalle satuja ja ihmettelen itsekseni, milloin hänestä on tullut patologinen valehtelija? Tai sitten hän elää toisessa todellisuudessa, menneisyydessä. Osallistun varovaisesti keskusteluun. Jotenkin tuntuu siltä, että korjaamani faktat tulevat uutena Ainollekin.

Yhteisen haastatteluajan lopussa käy ilmi, ettei Aino ole oikein tietoinen viikonpäivästä tai kuluvasta vuodesta. Mutta hirmuinen tsemppi hänellä tuntuu olevan siinä vaiheessa, kun jätän hänet kahden haastattelijan kanssa.

Tarkoitukseni oli hoitaa omia asioitani muistitestin ajan, mutta jotenkin jään mietteissäni istumaan aulaan.

Hyvästä päivästä huolimatta testin tulokset ovat huolestuttavat. Ainon pisteet jäävät hyvin alhaisiksi, mutta toimintakyky on tallella. Muistihoitaja suosittelee Ainolle jatkotutkimuksia, mutta varoittaa meitä, että jonotusaika on tällä hetkellä puolisen vuotta.

-Mitkä jatkotutkimukset? Minä en mene enää mihinkään tutkimuksiin!! Tekevät minusta hullua, tiuskahtaa Aino ja marssii ulos huoneesta.

Kysyn muistihoitajalta vielä, että voiko tätini odottaa niin pitkään. Vastaukseksi tulee hiljainen päänpudistus.


4.6.2015

Tänään on labratestien vuoro. Myllypuron uusi terveyskeskus on siisti ja moderni ja saamme Ainon pienestä vastustelusta huolimatta hoidettua asiat nopeasti. Kotiin hän ei sitten malttaisikaan lähteä, kun hoitaja on niin mukava. Joudun tarttumaan häntä käsipuolesta, jotta saan hänet ulos huoneesta ja seuraava potilas pääsee vuorollaan. Aino kääntyy vielä ovella hoitajan puoleen.

- Eihän minun muistissani ole sinun mielestäsi mitään vikaa? Eikö ole ihan normaalia, ettei muista aina kaikkea? Ei kukaan muista…

Autossa ehdotan Ainolle, että käydään vielä uusimassa hänen bussilippunsa, joka menee umpeen perjantaina. Hän haluaa kuitenkin ehdottomasti mennä samaan paikkaan, jossa on ennenkin käynyt ja haluaa mennä sinne yksin metrolla.  Yritän udella missä hän käy uusimassa lippunsa, mutta en saa selvää ja luovutan. Toivon, että itsenäisestä tehtävästä suoriutuminen on hyväksi hänelle ja saa hänet kokemaan onnistumisen tunteen.


8.6.2015

Odotan Ainoa parkkipaikalla auton ikkunat auki ja nautin lämpimästä alkukesän päivästä. Pian hän ilmestyykin talon takaa hymyillen, pipo otsalla ja vaaleansininen toppatakki ylös asti kiinni. Tänään menemme Kontulan terveyskeskukseen hakemaan lähetettä jatkotutkimuksiin ja kuulemaan labratulokset.

Tapaaminen terveyskeskuslääkärin kanssa sujuu hienosti ja iloitsemme Ainon loistavista tuloksista. Kaikki arvot ovat paremmin kuin hyvin, vain kalium on hieman alhaalla. Tunnelma kuitenkin muuttuu, kun lääkäri ottaa puheeksi viime viikkoisen muistitestin. Kysymykset arjen sujuvuudesta saavat Ainon hermostumaan. Lääkäri on hyvin kärsivällinen ja ystävällinen. Ainokin tyyntyy taas, kun muistutan häntä, että tähtäimessämme on muistipillerit.

- Enkö minä voisi saada nyt heti mukaan niitä pillereitä? kysyy Aino pää painuksissa.

Käymme kotimatkalla hakemassa Ainolle kalium-pillereitä apteekista. Ohittaessamme R-kioskin, muistan hänen bussilippunsa ja kysyn siitä. Hän katsoo minua ensin oudosti ja alkaa sitten nauramaan.

- Ostin sen jo viime viikolla! Olen jo käynytkin vaikka missä, monta kertaa.
- No sehän on hienoa. Missäs kaikkialla oikein kävit? utelen ja tunnen huonoa omaatuntoa, kun holhoan aikuista tätiäni.
- En minä nyt muista, mutta kävin jo monessa paikassa.

Epäilys kalvaa minua, koska ymmärsin aikaisemmin, ettei hän ainakaan perjantaihin mennessä ollut uusinut lippua. Pyydän saada katsoa sitä. Harmikseni huomaan, että nykyään niissä ei lue enää päivämääriä. Ehdotan, että piipahdamme Ärrällä tsekkaamassa lipun. Ihan vaan varuiksi, ettei sitten tule sakkoja. Aino ei halua tarkistuttaa lippuaan, koska on sen jo uusinut. Lopulta saan puhuttua hänet ympäri ja menemme kioskin ovesta sisään.

Uutinen, että lippu ei ole enää voimassa saa Ainon sekaisin. Hän ei suostu uskomaan sitä, vaikka näytän hänelle kuitista, että kortti meni umpeen viime perjantaina eikä sitä ole uusittu. Näen hänen tyhjän katseensa ja talutan hänet raikkaaseen ulkoilmaan. Pitkällisen taivuttelun jälkeen saan hänet lataamaan kortille sen verran rahaa, että hän voi taas matkustella huoletta kuukauden ajan.

Aino ojentaa kortin ja rahat myyjälle lasittunein katsein. Minä soimaan itseäni, etten saa enää uskoa häntä. Kaikki pitää tarkistaa. 

Vien hänet kotiin ja tarkistan jääkaapin sisällön. Käymme myös puntarilla.


18.6.2015

Aino saa postissa Malmin sairaalasta kirjeen, jossa kerrotaan, että hänelle on varattu aika jatkotutkimuksiin marraskuussa. Tarkempi aika ilmoitetaan myöhemmin.

Aino raivostuu ja soittaa sisarelleen painokelvotonta tekstiä tihkuvan puhelun kuinka hänet yritetään leimata hulluksi. Kun kuulen puhelusta, päätän antaa Ainon rauhoittua pari päivää ennen kuin otan yhteyttä.

Aino kuitenkin soittaa minulle illalla ja on jo rauhoittunut. Hän kertoo saamastaan kirjeestä. Keskustelemme asiasta ja päätämme katsoa tilannetta sitten, kun sen aika on. Aino vaikuttaa tyytyväiseltä ratkaisuun.

Alan saada häneltä puheluita useita kertoja päivässä. Tunnen itseni epäkohteliaaksi, kun en ehdi aina kuunnella. Puheluissa ei ole sen kummemmin asiasisältöä, lähinnä hieman sekavaa menneiden muistelua. Yksinäisyys paistaa läpi. Haluaisin niin tuoda hänen elämäänsä asioita, joita hän voisi odottaa tulevaisuudelta. Nyt sellaiseksi kelpaa seuraava käyntini.